Uutiskirjeen tilaajalle lahjaksi opas työelämän onnistumisiin:

MEDIASSA


Paniikkikohtaus – mitä hittoa tapahtuu ja miten selviän tästä? (Hidasta elämää)

Haluan jakaa tarinan muutaman vuoden takaa

Avioerosta oli kulunut noin 1,5 vuotta ja pikkuhiljaa alkoi tuntua siltä, että uusi elämä alkoi asettua uomiinsa. Putkiremonttipakolaisuuskin väliaikaiskämpässä näyttäytyi suurimmaksi osaksi hyvällä tatsilla toteutetulta boheemilta seikkailulta. Vihdoin sain hengähtää päästyäni pahimpien aikojen ja haasteiden läpi – taisin selvitä rumbasta just ja just täyspäisenä ja burnoutin partaalta kuivin jaloin! Itseasiassa koin eläväni unelmaani todeksi…

Unelmassa oli kuitenkin enemmän sävyjä mitä olisin voinut uskoakaan. Eräänä yönä pongahdin sängyssä istumaan, kun en meinannut saada henkeä. Tämä oli täysin uutta ja tosi pelottavaa. Tiesin, että voin antaa keholle mahdollisuuden rauhoittua hengittämällä syviä hengenvetoja vatsan pohjaan asti ja puhaltamalla hyvin hitaasti ulos huulet tötteröllä – ihan kuin leikittelisin kynttilän liekillä sammuttamatta sitä. Tämä rauhoittavan – parasympaattisen – hermoston aktivointi on yleensä tuntunut hyvältä, mutta nyt hankala olo vaan yltyi. Seurasin hetken hengitystä antaen sen palautua rytmiinsä. Vatsan nousemisen ja laskemisen sekä muiden vatsan alueen fyysisten tuntemusten havainnointi oli aiemmin maadoittanut ja ollut turvasatamani hankaluuksissa, mutta nyt hengityksen äärellä oleminen tuntui vaan pahentavan oloa. Olin kohtalaisen hukassa, äimän käkenä ja peloissani – mitä ihmettä tapahtuu! Tiesin, että voin soittaa lähimmäisilleni tähänkin aikaan yöstä, mutta halusin vielä säästää tätä viimeistä oljenkorttani.

Oloni vaan huononi, kehoni tuntui vieraalta, koin irtautuvani todellisuudesta – ihan kun mut olisi imaistu johonkin psykedeeliseen leffaan, toiseen tietoisuuteen tai tietoisuuksien väliin. Sängyssä ollessani kehoon palaaminen ja maadoittuminen ei näyttänyt onnistuvan, joten nousin ylös, laitoin valot päälle ja liikuttelin, ravistelin sekä koskettelin pehmeästi kehoa. Tein kehollisen itsemyötätuntoharjoituksen. Ei mitään vaikutusta. Apua! Jossain vaiheessa menin suihkuun ja kuvittelin juurien kasvavan jalkapohjista äiti-maan uumeniin, hankaluuksien, tämän olotilan, turhien irti päästettävien asioiden valuvan juuria pitkin maahan puhdistettaviksi. Ei mitään – olo paheni edelleen. Tunsin lämpimän veden valuvan kehoani alas, se tuntui jokseenkin hyvältä, mikä lohdutti pikkasen – vaikka samalla friikkasin siitäkin, että sekään ei enää tuntunut juuri miltään!

Menikö hyvä mies nyt pilalle?

En muista mitä kaikkia tuhansista eri kehomielen työkaluistani kävin läpi. Jossain vaiheessa muistan ajatelleeni suihkussa: ” Just kun kaikki oli about paremmin kuin koskaan, hyvä mies meni pilalle. En ollukaan supermies, joka selviää tilanteesta kuin tilanteesta ja mistä tahansa tunnekuormasta. Ehkä on parempi soittaa hätänumeroon ja todeta, että tulin hulluks. Viekää mut pois…” Aloin hiljalleen myös tajuta, että kyseessä on paniikkikohtaus. Olin sentään ajatuksen tasolla helpottunut siitä, että tytär oli tällä viikolla exälläni. Olisi ollut noloa, häpeällistä ja ikävää näyttäytyä exälle näin haavoittuvaisena ja rikkinäisenä sekä pelkäsin, että miten tämä vaikuttaisi väleihimme jatkossa.

Olin suihkussa varmaan aika pitkään. Suihkun lopussa aloin huomata hitusen merkkejä siitä, että tilanne tasaantui eikä mennyt enää pahempaan. Jossain vaiheessa istuin sohvalla ja muistin Vidyamala Burchin (kirjoittanu kirjan mindfulness-harjoittamisesta kroonisen kivun kanssa) sanoneen: Mikäli olet äärimmäisen kivun kanssa tietoinen 10:stä muusta asiasta kuin kipu, niin hyvä – mikäli voit olla 100:sta muusta asiasta – vielä parempi. Keskityin täysin asioihin mitä havaitsin eri aistien kautta. En muista laskinko monta eri asiaa havaitsin. Sen muistan että jossain vaiheessa katsoin telkusta jotain ihan random ohjelmaa. Vaikka pakonomainen, alitajuinen ja addiktoiva pakeneminen muihin asioihin (ainakin pitkällä tähtäimellä) ei välttämättä ole se tarkoituksenmukaisin strategia – tällä kertaa se oli mun toiseksi viimeinen oljenkorsi, jonka avulla aloin huomata olon helpottuvan pikkuhiljaa. Olin aamuun asti hereillä, kun en uskaltanut mennä nukkumaan peläten kokemuksen tulevan takas. Aamun valjetessa en kuitenkaan enää pysynyt hereillä ja olo oli jokseenkin ok pimeyden väistyttyä valon tieltä. Tässä oli myös suuri symbolinen merkitys uuden toivon suhteen ja turvallisuuden kokemus – selvisin seuraavaan päivään! Onneksi vastaavaa peikkoa ei ole tullut samalla voimalla tielle uudestaan.

Tärkeimmät asiat mitä opin mindfulness-taitojen ja muiden apukeinojen käyttämisessä paniikkikohtauksessa

  • Tuntui avuttomalta ja toivottomalta päästää irti hengitykseen keskittymisestä, koska se on ollut tärkeä harjoituskumppani vuosien varrella. Toisaalta tiesin tutkimuksista ja muutenkin, että on tilanteita jossa huomio on parempi siirtää muihin aisteihin. Turvatonta ja tavallaan noloa se oli siinä hetkessä sekä samalla opetti kokeilemaan uusia tai hieman tuntemattomampia tapoja kohdata tilanne.
  • Opin päästämään irti supermies, kokenut mindfulness-ohjaaja, mielen käytön mestari, tms. tarinoista, tulkinnoista ja uskomuksista sopivalla tavalla. Olen nyt vapaampi olemaan oma itseni tässä ja nyt enkä menneisyyden tai tulevaisuuden määrittelemä, muiden odotuksista riippuvainen tai roolieni orja. Nyt voin valita roolini tietoisemmin ja vapaammin. Koen myös enemmän inhimillistä tasavertaisuutta ja yhteenkuuluvuutta ihmisiin, mikä on mahtavaa!
  • Pääsin kohtaamaan häpeää ja noloutta enemmän mihin olin aiemmin pystynyt. Elämä laittoi mut polvilleen ja nöyristymään tarkoituksenmukaisella tavalla. Tämä on loppupeleissä paradoksaalisesti vahvistanut omaa voimaani. Pystyn myös kohtaamaan ja kuulemaan coaching- ja työnohjausasiakkaani aidommin ja avarakatseisemmin.
  • Vaikka kohtaus oli niin voimakas, pelottava ja mukaansa tempaava, jokin osa musta koki, että olin edes hitusen ok sen kanssa, että pystyin havaita jonkinlaista etäisyyttä tiedostavan minän ja kokemuksen välillä. Se loi pientä toivon lämpöä. Koska olen monia vuosia mindfulness-harjoituksissa ”seurannut neutraalisti sivusta” mitä havaitsen itsessäni (kehon tuntemukset, tunteet, ajatukset, jne.) koin, että mulla on edes tämän taidon rippeet jäljellä, jotta voin tietoisesti valita havainnoida tätä etäisyyttä ja sen muuttumista. Jälkikäteen ajateltuna uskon, että etäisyyden ja kohtaukseen suhtautumisen havainnointi oli yksi tärkeimmistä taidoistani tilanteessa ollessani. Taidon hyödynnettävyys tuli vain etukäteisharjoittamisen kautta – olin pystynyt kasvattamaan harjoittelullani tietynlaista kohtaamisen puskuria. Mikäli olisin ekaa kertaa kokeillut vastaavaa havainnointia kohtauksen aikana, olisin varmaan tullut vielä hullummaksi!
  • Nyt muistankin, että suihkussa hoin mantraa: ”tääkin menee ohi”. Jonkin aikaa en juuri uskonut siihen, mutta sanat auttoi pysymään läsnä ja myös valitsemaan intention: tämä menee ohi. Koitin olla pakottamatta intentiota (vaikea sanoa kuinka hyvin onnistu) ja samalla antaa asioiden soljua. Koska huomioni oli asioissa ja aisteissa, jotka kertoisivat mulle ohi menemisestä, tiesin että todennäköisesti jossain vaiheessa tulisin havaitsemaan jotain sen suuntaista. Tämä loi pientä lohtua ja toivoa.
  • Säästin turhaan viimeistä oljenkorttani – läheisille soittamista – koska huomasin, että keksin kuitenkin kokoajan uusia oljenkorsia. Toisaalta oli myös tärkeä kokea, että selviydyn omin nokkineni tällaisesta. Toki läheiset olivat tärkeässä roolissa tilanteen läpikäynnissä jälkikäteen ja kokemuksen tarkoituksenmukaisessa normalisoinnissa.
  • Muistin ja tunnistin, että muutkin asiat, kuin kohtaus on yhtä totta tässä hetkessä. Lopussa huomion suuntaaminen täysin pois itsestäni tuntui hyvältä – kiitos telkkari!
  • Loving kindness, metta, itsemyötätunto, tms. meditaatioista tuttu yhteys muihin ihmisiin oli tärkeä. Tiesin, että ainakin muilla oli asiat hyvin, vaikka itse kärvistelin helvetissä!

Toivon, että kirjoitukseni voi auttaa muita paniikkikohtauksen kanssa selviämisessä, siihen suhtautumisessa ja toivon luomisessa. Ei täällä taida ihan selväpäisenä ja kuivin jaloin selvitä – ja just sen takia on tärkeää sanoittaa näitä kokemuksia, jotta niitä ei vaan lakasta maton alle ja murehdita yksikseen. Koen, että varsinkin miehenä on tärkeää puhua hankalista tunnekokemuksista, jotta maskuliinisuus saisi vapautua koko kirjoonsa ja ettei puhumista enää tulkittaisi heikkoutena – avoimuus on mun mielestä bad ass! Luodaan yhdessä puhumisen ja jakamisen kulttuuria, se on tärkeää – tuu mukaan!

Rakkaudella,

Aleksi


Mindfulness makuuhuoneessa – Kuinka syventää läsnäoloa seksissä? (Hidasta elämää)

Läsnäolon tärkeys seksissä, rakastelussa ja kumppanin/kumppaneiden välisen yhteyden laadussa sekä vahvuudessa ei ole mikään uutinen. Historiaani taaksepäin katsoessa se on ollu mulle yksi merkittävimmistä seksiin liittyvistä luontaisista vahvuuksista, kehityskohteista ja kyllä - ajoittain hukassa!

Kantapään kautta seksin perusasioiden äärelle

Nuorena seksiin liittyi epävarmuutta, suorituspaineita, hyväksynnän ja ihailun tarvetta. Vaikka olen aina nauttinut seksistä, aikoinaan näiden asioiden taakka johti siihen, että kumppanin tyydyttämisestä ja ”orgasmin tuottamisesta” (jep – sehän on just mä, joka sen tuottaa!) tuli ajoittain liian tavoiteltavia asioita.

Menneisyydessä kumppanin tyydyttäminen lopputulemana oli monesti itse matkaa tärkeämpi ja vasta rakastelun loppupuolella olin tyytyväinen ja helpottunut siitä, että olin ”täyttänyt tai onnistunut tehtävässäni”.

Aaah, onpa kiusallista jakaa näin intiimistä ja haavoittuvaisesta aiheesta sekä omista kasvupaikoista – eli ollaan kultakimpaleen äärellä!

Tuolloin tuntui, että joskus vastuu toisen nautinnosta (kuka antoi / otti vastuun ja minkä takia!?) oli niin suuri, että joltain osin oli helpompi asettua fiilistelemään nautintoa kokonaisvaltaisesti vasta jälkikäteen - muistikuvissa. Muistan jopa junnu-Aleksin ajatuksen muistojen tuottamisen tärkeydestä, koska niiden äärelle voisi aina palata omassa rauhassa ilman paineita. Ehkä ison Arskan Total Recall –leffalla oli jotain vaikutusta asiaan!

Irti päästäminen on pelottavaa – uskaltaako avautua sille, mitä siitä voi seurata?

Ei liene suuri ylläri mitä tietoinen läsnäolo (ja tantra) ovat tähän teemaan avanneet. Olen oppinut päästämään irti liiasta tulevaisuus- ja tavoiteorientaatiosta sekä lisäämään kokonaisvaltaista hetkessä olemista rakastellessa. Seuraukset ovat olleet suotuisat: euforia, seksi-nirvana, jumalallinen / universaali yhteyden sekä ykseyden kokemus, molemminpuoliset erilaiset energiaorgasmit ovat tulleet mahdollisiksi ja/tai vahvistuneet.

Tämä ei ole brassailun aihe – eikä tee minusta muista poikkeavaa – vaan ihan normaali seuraus huomion suuntaamisen taidon potentiaalista, joka on kaikissa meissä. Joku toinen on aina kokenut enemmän tai vähemmän nautintoa kuin itse – oleellista on se miten voi vaikuttaa ja vahvistaa omaa sekä yhteistä läsnäoloa kumppanin kanssa – ei kilpailu siitä kuka on paras tai ”nauttii eniten”.

Tietoinen hyväksyvä läsnäolo seksissä on myös sitä, että syleilee ja hyväksyy ne kerrat, kun yhteys, läsnäolo, kiihko, tms. on vähäisempää. Tai kun sinkkuna ollessa huomaa ennen tai seksin aikana, että kemiat ja tunneyhteys eivät tässä kontekstissa kohdanneetkaan riittävästi. Näinä kertoina mietitytti erektion vaihtelevuus, kunnes tajusin haarojenvälin suuren viisauden: kun seisoo, tunneyhteys ja energiat toiseen on kohdillaan, jos ei niin ei! "Lääketieteelliset" erektiovaikeudet ovat asia erikseen. Toivoisin kuitenkin, että peniksen toimintaa ei tarkasteltaisi kapeasti ja ongelmalähtöisesti, vaan laajemmassa perspektiivissä kehon viisautta kunnioittaen ja kuunnellen.

Missä huomiosi on rakastellessa?

Ala-asteelta asti käytin melkein viime vuosiin saakka pornomateriaalia tai mielikuvafantasioita masturboidessani (toki satunnaisesti edelleen). Tämä oli täysin normaalia mun kaveripiirissä, eikä vaihtoehtoisista tavoista ollut tietoakaan. Tulet hyväksi siinä mitä treenaat ja näin kävi salakavalasti minullekin – mielikuvat tulivat mukana makuuhuoneeseen – vaikka olin paljon arvokkaamman äärellä.* Aikoinaan saatoin käyttää yhtäaikaisen orgasmin ajoittamiseksi jotain pokeleffasta lainattua kohtausta, joka vei minut pois kauneimman, rakkaudellisimman, yhteyttä ja ykseyttä luovimman hetken ja ihmisen ääreltä.

En halua tuomita tästä itseäni enkä ketään muutakaan. Sanotaan kuitenkin näin, että mun kokemuksen mukaan 100% läsnäolo rakasteluhetkessä, omassa kehossa, kumppanin kehon tunteminen, yhteisen seksuaalienergia nostattaminen ja kierrättäminen, yhteyden ja ykseyden tunteminen joka solulla ja pienimmissäkin liikkeissä, sydämen sykkeet, hengityksen rytmi, jännityksen ja rentouden vaihtelu, yhteinen virtaava rytmi, peniksen ja vaginan supistelu, jne. - you got the picture...!

Kun huomio on näissä asioissa (eli kehon aisteissa), kehot synkronoituvat itsestään – ne leikkii ja juhlistaa rakkautta yhdessä – silloin ei tarvitse ”ulkopuolista ajoittamista”. Kehot reagoivat toisiinsa niin hienovaraisesti täydessä sopusoinnussa. Tämä on läsnäolevan rakkauden ja rakastelun taikaa ja se on eri maailmasta kuin yhteydestä liikaa poisvievät mielikuvat.

Tee sitä mikä toimii sinulle / teille – ei tarvitse olla joko tai vaan sekä että.

Itse olen äärimmäisen kiitollinen siitä, että olen saanut kokea todellisen läsnäolon voiman rakastelussa – ja sitä kautta tullut tietoiseksi erilaisista vaihtoehdoista. On hyvä muistaa, että tietoinen hyväksyvä läsnäolo rakastelussa on taito, jota voi vahvistaa erilaisin mindfulness-harjoituksin ja siitä ei kannata ottaa stressiä. Kärsivällisyys on tärkeä matkakumppani oppipolulla.

Mindfulness-masturboiminen – olisinpa tiennyt jo junnuna…

Masturboimisesta vielä sen verran, että on ollut ihan eri asia tutustua omaan kehoon ilman pornoa ja mielikuvia. Itsen koskettaminen tietoisesti ja läsnäolevasti on super kaunista - ei missään nimessä likaista tai hävettävää. Ei tarvitse jännittää kehoa, hengittää pinnallisesti ja tavoitella laukeamista, vaan voi ottaa rennosti ja antautua nautinnolle sekä arvostavalle kosketukselle - itsensä rakastamiselle.

Itsen hyväily lähes laukeamispisteeseen, pysähtyminen hengittämään sekä tuntemaan (ilman kosketusta) ja/tai hetkeksi hidastaminen auttaa pitämään nautintoa yllä niin pitkänä kuin haluat ja samalla kumulatiivisesti vahvistamaan seksuaalienergiaa - aaah! Kiihottumisen huippujen ja laaksojen kanssa leikittely on luksusaikaa itsesi kanssa sukupuolesta ja seksuaalisesta suuntauksesta riippumatta. Nämä pienet vivahteet tuovat uuden ja laajemman kirjon seksuaalisen nautinnon kirjastoon, voit oppia kehon pienimpiäkin nautinnon nyansseja ja uusia herkullisia paikkoja sekä päästämään irti laukeamispäämäärästä.

Masturboiminen ilman laukeamista on terveellinen tapa vahvistaa seksuaalienergiaa (elämänenergiaa) ja auttaa saamaan energiaorgasmeja sekä erottamaan siemensyöksyllisen- ja syöksyttömän (energia)orgasmin toisistaan. Tämän taidon hyödyt on jo toisen kirjoituksen aihe… Ole kuitenkin mies-kehollisena tietoinen ja lempeä itsellesi siitä, millaisin väliajoin sinun on hyvä saada siemensyöksy. Nais-kehollisten orgasmit eivät tyypillisesti vie niin paljoa energiaa, jos ollenkaan - olen fiiliksissä teidän puolesta!

Läsnäolevin ja nautinnollisin terkuin,

Aleksi

*Haluan olla luomassa erilaisuutta syleilevää seksuaalisuutta ja toivon, ettei teema mene eettiseksi kädenväännöksi missä taistellaan mustavalkoisesti siitä onko mielikuvat, fantasiat, tms. makuuhuoneessa oikein vai väärin. Tärkeintä on mielestäni, että asioista voidaan puhua ääneen ja sopia yhdessä siitä mikä on seksileikkeihin osallistuville ok. Kiitos ymmärryksestä.


Taysii.fi blogi: Rohkea asenne kohtaamisiin – kontaktin ottaminen ihmisiin

Alan olla aika loppu tätä yksin ja eristyksissä kököttämistä, etäilyä ja kontaktien välttelyä. Kaipaan yhteyden kokemista muihin ihmisiin sekä yhdessä tekemistä. Läheisyydestä ja koskettamisesta puhumattakaan! Toisiko rohkea asenne muutosta arkeen?

Ohikiitävät yhteyden hetket

Pyöräilin hiljattain lapsen ohi ja vilkutin spontaanisti hänelle. Lapsi huomasi minut, hän katsoi minua silmiin, välillemme syntyi yhteys ja hän vilkutti takaisin. Niin yksinkertaista, helppoa ja kaunista. Ja miten hyvä fiilis tästä kohtaamisesta syntyi!

Edelleen fiilistelen tapahtumaa, vaikka siitä on jo useampi päivä. Uskomatonta miten helposti pelkkä mielikuva vilkuttamistilanteesta saa aikaan hyvän olon kokemuksen, josta käsin on kevyempää jatkaa etätyöskentelyä. Kuten juuri nyt, yksin kotona ja pelkästään koneen ääressä.

Rohkea asenne kohtaamisiin

En ole yksin yhteydenkaipuuni kanssa. Ystäväni postasi Helsingin Lauttasaaren Facebook-sivuille, että hän haluaisi luoda moikkaamisen kulttuuria saarellemme.

Yleensä olen lenkkeillessäni luonut (hymyillen) katsekontaktia vastaantulijoihin. Nyt laitoin ystäväni innostamana isompaa vaihdetta sisään ja olen kokeillut nyökkäämistä, silmien räpäyttämistä (kummankin – ei flirttailutyyppistä yhden silmän iskua – vaikka sitäkin voisi leikkimielellä soveltaa sopivissa paikoissa) ja moikkaamista.

Vaikka vastaanotto on ollut toistaiseksi muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta laimeaa, on positiivinen aikomus ja uusi asennoituminen piristänyt mieltä sekä luonut iloa.

Luodaan uutta yhdessä

Asia on mulle sen verran merkityksellinen, että innostan sinut mukaan luomaan kulttuuria missä voimme yhdessä luoda toisiimme turvallisen ja hyvinvointia vahvistavan yhteyden – vaikka sekunneiksi kerrallaan!

  • Nyt haluankin innostaa sinua luomaan päivittäin yhteyden yhteen vastaantulijaan ulkona – oletko mukana!?

Moikataan kun tavataan!

P.S. Turvallisuus ennen kaikkea, huomioidaan turvavälit ja suositukset totta kai.


Hetkinen-blogini Hidasta elämää -sivustolla: Uskallatko kysyä kriisissä olevan ystävän vointia? Sillä voi olla uskomattoman suuri merkitys

Elämän musta huumori tarjosi minulle jälleen herkullisen ajanjakson, missä eri elämänalueilta tupsahteli samanaikaisesti isoja kasvun paikkoja sekä kuormituksia diilattavaksi. Yksi tärkeimmistä voimavaroista ja selviytymiskeinoistani on jutella ystävien kanssa. Näiden ”kasvupyrähdys” kuukausien aikana oli muutamia hetkiä, jolloin en tavoittanut ystäviä puhelimitse (kiitos ystävät, kun pidämme rajoistamme kiinni puolin ja toisin). Oloni tuskissa kärvisteltyäni, jostain juolahti mieleen kriisipuhelimeen soittaminen.

Sisäinen kriitikko ja luuriin tarttuminen

En ollut aikaisemmin soittanut kriisipuhelimeen ja tämä oli sisäiselle kriitikolle oiva hetki heittää kiusoittelevaa löylyä kiukaalle. Kari ”The Kriitikko” jutteli hiilihanko kainalossa olkapäältä tyyliin: ”pitäskö olla vielä pahempi olo / tilanne jotta voi soittaa, kehtaanko soittaa tällaisista asioista, vienkö soittoaikaa joltain joka on just hyppäämässä katolta, pitäiskö hävettää olla hyvinvointivalmentaja joka on näin romuna, miten mä voin auttaa ketään jos en ite osaa auttaa itteäni…”

Onneksi Kari tietää, että ymmärrän ja siedän sen negistelevää läpänheittoa lempeällä itsemyötätunnolla. Karinkin tarvitsee välillä päästä purkamaan paineita! Kun Karin (asiaan kuuluvat) tuominnat oli kuultu sekä otettu vastaan, oli tilaa todeta itselleni tyypilliseen tapaan – no todellakin soitan kriisipuhelimeen! Ihan vaikka kettuillakseni Karille :) No joo, kyllä mulla oli ihan todellinen tarve sekä aito kiinnostus, että millainen kokemus se tulisi olemaan – myös ammattini näkökulmasta.

Varsinaisen asian jälkeen löytyi yllätysbonus

Yksi kriisipuhelin soittokerroista oli erityisen tärkeä. Asian läpikäymisen jälkeen kerroin terapeutille ystävästäni, jonka kanssa olin puhunut vaikeuksista. Hän oli lähettänyt pari päivää puhumisemme jälkeen lyhyen viestin kysyäkseen vointiani. Kerroin miten tärkeältä ja voimauttavalta viesti oli tuntunut. Olin ystäväni mielessä ja sydämessä. Hänen kiinnostuksen kautta myönteiset tunteet heräsivät eloon entistä vahvempina. Koin itseni arvokkaaksi, hyväksytyksi, rakastetuksi ja hänen perheeseensä kuuluvaksi (herkistyn kirjoittaessani tätä…). Nämä olotilat, tunteet ja viestin jälkeinen kokonaisvaltainen ihanuuden kokemus olivat tosi tärkeitä matkallani vaikeuksien läpi.

Kertoessani asiasta terapeutille pohdin ääneen voinnin kyselyn ja asioihin palaamisen merkitystä ja tärkeyttä. Tunnistin, että tämä on sellaista mitä itse tarvitsen ja kaipaan jatkossa. Tajusin myös, että voin ja haluan toimia samoin omille ystävilleni ja tehdä sitä aiempaa enemmän sekä pidempikestoisesti, ei vain yhtä kyselykertaa.

Vaikka asia on tuntunut vähän hassulta ja nololta, olen pyytänyt muutamilta ystäviltäni: ”tarvitsen ja toivon, että kysyt silloin tällöin vointiani (vaikka vain lyhyellä viestillä) nyt kun on hankalaa, haluatko toimia näin?”

Johtaako hienotunteisuus yksin jäämiseen?

Terapeutti sanoi myös, että suomalaisessa kulttuurissa on totuttu olemaan liian hienotunteisia. Kuvitellaan, että surun tai vaikeuden äärellä olevalle tarvitsee antaa aikaa ja omaa rauhaa. Valitettavasti tämä saattaa johtaa siihen, että ihmiset jäävät yksin vaikeuksiensa kanssa ja mun mielestä se on ihan perseestä! Joo, tarvitaan myös aikaa ja rauhaa – haluan kuitenkin olla luomassa kulttuuria, jossa USKALLETAAN KYSYÄ VOINTIA. Vaikka olisikin riskinä ”tuppautua liikaa iholle kyselemään” haluan mielummin ottaa sen riskin, kuin jättää toisen yksin. Mun vastuulla on kysyä ja toinen voi kertoa (voimavarojensa puitteissa), jos se ei ole sitä mitä hän haluaa. Sovittu?!

Miten sinä voit?

Rakkaudella,

Aleksi

P.S. Apujoukot:

MIELI ry:n Kriisipuhelin päivystää 24/7 numerossa: 09 2525 0111

Kriisikeskus netissä: http://tukinet.net/

Sekasin-chat nuorille – Suomen Mielenterveysseura: http://sekasin247.fi/

Solmussa-chat aikuisille – Suomen Mielenterveysseura: http://tukinet.net/teemat/solmussa-chat-783075200/

Valtakunnallinen mielenterveysneuvonta – Mielenterveyden keskusliitto MTKL: 020 391 920

Vertaistukipuhelin – Mielenterveyden keskusliitto MTKL: 0800 177 599

Lähde: https://eheydenlahde.fi/aputahoja/


Roman Schatzin Maamme-kirja: flirttailun anatomia

Flirttailu on taitolaji, mutta monien taidot ovat päässeet vähän ruostumaan, varsinkin nyt ilman ravintoloita, uimahalleja, teattereita ja muita tapaamispaikkoja. Moni saattaa myös pelätä tekevänsä itsestään hölmön #metoon, LGBT-sukupuolikirjon ja sosiaalisen median viidakossa. Miten flirttailu toimii nykymaailmassa? Entä millainen on tämän päivän deittailukulttuuri? Roman Schatzin vieraina ovat deittiasiantuntija ja kohtauttaja Anna Uusiheimala sekä lumilautailija ja onnistumisen asiantuntija Aleksi Litovaara.

Kuuntele.


Väkevä elämä -podcast: Mistä syntyy hyvä elämä arjessa ja työssä?

Joni Jaakkolan podcastissa ei sukellettu matalaan päätyyn...

Tässä jaksossa toteutetaan jälleen kuulijatoiveita ja vieraana on useampaan kertaan toivottu vieras. Mistä syntyy hyvä elämä arjessa ja työssä, miten uskaltaa loikata kohti uutta ja epävarmaa epäonnistumisen pelon kolkuttaessa takaraivossa? Mitä hyötyä on valmentajan hankkimisesta, hyvistä tavoitteista ja miten mukautua vallitseviin olosuhteisiin niiden alati muuttuessa? Näitä ja muita päivän teemoja kanssani jaksossa pohtii suuri urheilufani, business coach ja luennoitsija Aleksi Litovaara.

Kuuntele.

työnohjaus, coaching, ratkaisukeskeisyys, Aleksi Litovaara


Ilona Rauhala Podcastissa vieraana - teemana radikaali rehellisyys

Ilona Rauhala: "Tästä Aleksi Litovaaran kanssa käymästäni keskustelusta on jo nyt nyt tullut spontaanisti eniten palautetta lyhyessä ajassa.
 
Meitä varmaan molempia jännitti tämä. Aleksia jännitti keskustelu ja minua jännitti julkaista tämä. Ihmiset näkee että mä itken!!! OU NOU!
 
Meillä kaikilla on elämässämme vaikeita kokemuksia, sellaisia joita me hävetään tai peitellään tai joista haluaisi puhua, mutta ei osaa, ei uskalla, ei pysty.
 
Olen elämässäni käynyt tuhansia keskusteluita, ehkä kymmeniä tuhansia. Monet näistä keskusteluista ovat olleet vaikeita. Joko niin, että teema on ollut kipeä ja vaikea tai niin, että on ollut vaikea saada ihminen ajattelemaan omia asioitaan, työtään, elämäänsä ja ideoitaan laatikon ulkopuolelta.
 
Kun keskustelemisesta tuli työ, todellakin halusin oppia, miten sitä voi oppia.
 
Aleksi haastoi minua keskustelijana aivan toisenlaiseen rytmiin, kuin mikä on minulle itselleni luontaista. Halusin ottaa haasteen vastaan. Olen niin kiitollinen siitä, mitä opin itsestäni, kun antauduin tekemään jotain toisin....
 
Keskustelun voima on juuri siinä, että lähdemme keskusteluun ilman, että tiedämme mitä siitä seuraa. Keskustelu on parhaimmillaan löytöretki, tutkimusmatka johonkin uuteen.
Kiitos Aleksi!!"
 
 
 
Kiitos Ilona ja Luka!!!