Uutiskirjeen tilaajalle lahjaksi opas työelämän onnistumisiin:
Mindfulness videovalmennuskurssista sanottua:
"Tähänastisista rauhoittumisharjoituksistani nimenomaan mindfulness on kolahtanut selkeästi parhaiten. Miksi? Siksi, että siihen ei tarvita tunnin joogatuntia, muutama minuutti riittää. Siksi, että siinä ei ole varsinaista tavoitetta, minun ei tarvitse tulla paremmaksi siinä. Siksi, että mindfulnessin voi löytää omasta arjestaan, jolloin sitä ei tarvitse erikseen sovittaa omaan elämäänsä. Mindfulness on asenne."
Susanna Isohanni, Johtava viestintäkonsultti Paremmaksi tyypiksi -blogissaan
"Vaikka Mindfulness on minulle tuttua, katsoin silti videot pariin kertaan, koska pidin kurssista. Mielestäni Aleksi on hyvin jakanut aiheet omille kerroilleen ja materiaali tukee hyvin opiskelua. Materiaali on myös kiva kun sen pystyy tulostamaan ja käymään uudelleen asioita läpi sen kanssa. Pidän myös videoista siksi, että ne on kuvattu luonnossa kaikkine luonnon äänineen ja kauniine maisemineen."
Anna Andersén psykologi, tietoisuustaitovalmentaja
"Kiitän omalta osaltani kahdeksan viikon harjoituksista. Mietin silloin pari kuukautta sitten lähdenkö viikonloppu mindfullness kurssille vai otanko tämän nettikurssin. Voin sanoa nyt että varmasti sain enemmän tästä kurssista kuin olisin saanut viikonlopun lähikurssista.
Tämä on tosi hyvä idea, sain tehdä harjoitteet silloin kuin se minulle sopi. Harjoitukset olivat monipuolisia, videoesitys luonnonhelmassa jo sinänsä oli rauhoittava. Pidin myös siitä pitkästä joogasta. Nyt minulla pitäisi olla jotain kehitettävää mielessä vaan ei ole kun tämä kokonaisuudessaan oli niin loistava. Linkit ym. kirjavinkkaukset koin myös hyödylliseksi koskapa kiinnostus mindfullnesia kohtaan kasvoi.
Olen saanut apua nimenomaan työhön ja siellä koettuihin vastoinkäymisiin erityisesti paniikin kaltaisissa tilanteissa kuin myös selvästi vaikuttanut myönteisesti minun hätäilyyn ja huolehtimiseen omien jo aikuisten lasteni takia."
Raija Hallikainen
"Hei ja kiitos videokurssista! Videoita oli mukava seurata, niiden tempo oli mukavan leppoisa ja tunnelma positiivisen kannustava. Harjoitukset olivat mukavan vaihtelevia ja aloittelijalle sopivan mittaisia, joten niistä jokainen varmasti löytää omaan harjoitteluunsa sopivat harjoitteet. Lämmin kiitos vielä kerran."
Pauliina Savolainen
“Kaiken kaikkiaan oikein hyvä kokonaisuus!”
“Kiitokset kurssista… itse asiassa aloitin sen parin viikon jälkeen uudestaan vko:sta 1… “
"Minusta SINÄ olet hyvä ohjaaja ja kouluttaja, koska olet iloinen ja saat temmattua mukaan."
“Mindfulness-harjoitukset ovat vaikuttaneet positiivisesti päivän kulkuun. Muun muassa vuorovaikutustilanteet ja syöminen ovat parantuneet ilahduttavasti :)”
"Mun mielestä videovalmennus on todella toimiva väylä. Se sopi itselleni, koska ajan ja paikan pystyi itse valitsemaan."
“Olen vaikuttunut videovalmennuskurssistasi!”
“Sain apua nukahtamiseen – tätä hainkin kurssista.”
"Videovalmennuksen 4. viikko menossa. Kiitos miellyttävästä ja raikkaasta tyylistä, jolla kerrot asiasta ja ohjaat harjoituksia."
“Yllättävän hyvin avasi tietoisuutta itsestä, toiminnastani eri tilanteissa sekä ympärillä vaikuttavista asioista. Suosittelen muillekin äijille!”
"Se, että kerran viikossa tuli uusi video on tosi hyvä."
"Ajattelen, että haluaisin palata vielä videoiden pariin ja tehdä kertauksena juttuja. Minusta tämä on toimiva systeemi."
“Kiitos mahtavasta verkkokurssista. Se tuli tarpeeseen! Neljän pienen lapsen äidille omat, lähes päivittäiset, harjoitukset oli ihana ja tärkeä juttu, vaikka aikaa niiden tekemiseen välillä meinasikin olla vaikea löytää. Eniten ihastuin bodyscaniin, joogaan ja muihin hengitysharjoituksiin. Konkreettisena hyötynä huomasin sen, että intohimoinen suklaan, jäätelön ja karkkien syönti jäi kurssin neljänä viimeisenä viikkona kokonaan pois. Kenties mindfullnesin ansiosta. Koin myös, että pysähdyin yhä useammin miettimään läheisteni kanssa käymiä vuorovaikutustilanteita. Välillä pinna oli kireällä, välillä huomasin, että pystyin joustamaan ja osoittamaan myötätuntoa yllättävissäkin tilanteissa.”
“Minua puhutteli erityisen paljon se, että olit kuvannut videot luonnossa. Aivan mahtavaa! :)”
"Oli hyvä, että välissä oli teoriaa. Tykkäsin siitä!"
"Hmmm...sanoisin, että toimivuus asteikolla 1-10, niin minulla olisi tuo 8-9 vähintään."
“Myös mukana olevat diat ovat hyviä ja avaavat erinomaisesti kulloinkin käsiteltävää teemaa.”
"Tykkäsin siitä, että olit kuvannut luontoa ja välissä oli taukoja, joissa zoomattiin johonkin asiaan. Minusta toteutustapa oli hyvin onnistunut."
"Viikoittaiset harjoitukset olivat hyviä. Minulle herättävimpiä olivat syömiseen liittyvä harjoitus ja tee-jotain-toisin -harjoitus. Siitäkin olen löytänyt uusia näkökulmia. Esimerkkinä niinkin yksin kertainen asia kuin lehden hakeminen aamulla laatikosta. Tähän asti se on mennyt 100% autopilotilla, mutta nyt tietoisesti."
CASE
Kurssin hyödyllisyys sinulle, asteikolla 0-10? 9
Mitkä olivat tärkeimpiä hyötyjä? Kuuntelen enemmän itseäni päätä sekä kehoa. En ole enään niin ankara itselleni ja yritän päästä itseni “piiskaamisesta” työssä ja vapaa-ajalla, koska siitä ei ole mitään hyötyä vaan päinvastoin. Muutenkin koetan katsoa asioita enemmän ulkopuolelta ja arvottamatta niin herkästi. Jooga voi vitsi, en ole ennen venytellyt kunnolla ja nyt teen joogan 2-3 krt viikossa videon pohjalta, aivan huippua… kuuntelin myös itseäni ja vähensin kahvin juontia ja jätin Cola juomat pois ;-)
Kuinka tyytyväinen olet kurssiin, asteikolla 0-10? 9,5
Kuinka hyvin kurssin sisältö oli mielestäsi suunniteltu? Ihan hyvin, erityis plussaa, että tämä on verkkomateriaalia, vaimo tekee vuorotyötä ja pitää lasten hoito pystyä järjestemään jne… sanotaan niin, että ajan käyttöäkin tulee aina vähän miettiä…
Mikä toimi erityisen hyvin – sai aikaan oppimista, oivallusta, muutosta? Myötätunto ja jooga
Mies, Kuopio
Lue lisää mindfulness videovalmennuskurssista.
Tutkimuksia mindfulness-verkkokursseihin liittyen:
What Is the Impact of Online Training in Mind-Body Skills? Kemper KJ et al, 2015
Mindfulness goes to work: impact of an online workplace intervention. Aikens et al, 2014