Uutiskirjeen tilaajalle lahjaksi opas työelämän onnistumisiin:


Helsingin Horisontti 4/15: Mindfulnessin avulla omat tunteet hallintaan

Eevakaisa Mäntyranta haastatteli minua Helsingin Horisontti -lehteen. Aiheena mikäpä muukaan, kuin mindfulness!

"Mindfulness on sana, joka esiintyy yhä useammin eri yhteyksissä. Moni tietää, että se liittyy jollain tavalla läsnäoloon ja keskittymiseen, toiset yhdistävät sen meditaatioon ja itämaisiin oppeihin. Aleksi Litovaara selittää sanan konkreettisesti ja helposti ymmärrettävällä tavalla: hänelle se merkitsee mielen ja aivojen punttisalia, uusien synapsien synnyttämistä siten, että ihminen osaa ottaa rauhallisemmin stressaavissakin tilanteissa.

– Oikeastaan mindfulness on taito, jonka jokainen osaa jo luonnostaan mutta ei vain tiedä sitä, sanoo Litovaara. – Etenkin työelämän kiireissä ja paineissa ihminen toimii usein niin sanotusti autopilotilla sekä koittaa tehdä monta asiaa yhtä aikaa, mikä johtaa tehottomuuteen ja sähläämiseen. Tästä seuraa turhaa kiireen tunnetta, jolloin stressitasot pysyvät korkealla.

Mindfulness-harjoitteiden kautta päästään siihen, että ihminen tiedostaa kulloinkin senhetkisen tekemisensä: juuri nyt kirjoitan sähköpostia, juuri nyt soitan puhelun kollegalle. Sitä kautta keskittyminen paranee, stressitaso laskee ja yleinen hyvinvointi kohenee.

– Harjoitteissa voidaan esimerkiksi tarkkailla omien ajatusten tulemista ja menemistä, jatkaa Litovaara. – Jokaiselle meistä on tuttua se, että ajatus lähtee pakostakin harhailemaan, vaikka yrittäisimmekin keskittyä. Mindfulness-harjoittelussa itseä ja aistien kautta havaittavia ärsykkeitä opetellaan katsomaan ikäänkuin ulkopuolelta ja kiinnitetään huomiota siihen hetkeen, kun tulemme tietoiseksi ajatusten harhailleen omille teilleen. Kun huomiomme palautetaan uudestaan ja uudestaan kohdistumaan aikaisemmin määriteltyyn kohteeseen, tullaan sinne aivojemme punttisalille: uudet hermoradat alkavat vahvistua, joka näkyy keskittymyskyvyn paranemisena.

– Moni ensikertalainen kokee tekevänsä virheen, kun ajatus lähtee harhailemaan. Kyse on pikemminkin onnistumisesta, koska sillä hetkellä kun huomaat ajatuksen harhailleen, olet paradoksaalisesti mindfulness-läsnäolon tilassa - tietoinen omasta tietoisuudestasi..."

Lue koko juttu tästä (sivut 6-7).

mindfulness, mindfulnes, mindfulness kurssi, mindfulness-kurssi, mindfulnes kurssi, mindfulnes-kurssi, mindfulness verkkokurssi, mindfulness-verkkokurssi, mindfulnes verkkokurssi, mindfulnes-verkkokurssi, mindfulnes, tietoisuustaidot, läsnäolo, tietoisuustaito, mbsr, meditaatio, tietoinen hyväksyvä läsnäolo, mindfulness-harjoitus, mindfulness-meditaatio, mindfulness-työ, mindfulness työ, mindfulness työpaikalla, mindfulness-työpaikalla, mindfulness työssä, mindfulness johtaja, mindful leader, mindful esimies, mind ful, mind fullness, mindfullness, mindfulness kurssi, työhyvinvointi, mindfulness kirja, stressinhallinta, mindfulness harjoitukset, keskittyminen, mindfulness työpaikalla, mindfulness mobiilisovellus, mindfulness app