Minua on aina kiehtonut suunnattomasti ihmisten väliset dynamiikat, vuorovaikutustilanteet sekä -taidot. Erityisesti tilanteet mihin liittyy viehätystä puolin ja/tai toisin – sukupuolesta sekä seksuaalisista suuntauksista riippumatta.
Lähestymisen taito
Kesän 2020 alussa erosin ja olin vapaampi lähestymään naisia livenä. En vaan aluksi uskaltanut, enkä tiennyt miten! Toki olisin voinut tuudittautua siihen, että kyllä Tinder hoitaa homman, mutta se ei enää riittänyt – halusin treenata rohkeutta ja proaktiivisempaa otetta arjen tilanteissa.
Olen ollut sosiaalinen lukioajoista lähtien ja tilanteet, missä olen tavannut naisia ovat vaan soljuneet ja tapahtuneet ikään kuin itsestään, musta riippumatta. Nyt halusin haastaa itseni kasvamaan. Lähestymään extempore tuntematonta naista kadulla, tms. julkisessa paikassa – asia joka on ollut mulle pelottava.
Jos olen tuntenut vetoa tai viehätystä naiseen, olen pelännyt että hän tulkitsee väärin lähestymiseni ”tarvitsevana tai takertuvana” ja sitä kautta oman voimani menettäneenä sekä piiloagendan kanssa liikkeellä olevana. Tässä nämä päällimmäiset, voit lisätä laskuihin kasan muita pelkoja, uskomuksia ja itseni pienentämistarinoita vuosien varrelta!
Mietin erilaisia tapoja lähestyä naisia ja jotenkin kaikki ideat tuntu loppupeleissä päälleliimatuilta. Puhuminen kyllä sujuisi – välissä oli kuitenkin pienen pieni este, joka tuntui vaikealta…
Lopulta keksin, että ihan turhaa mä käytän aikaa sopivan tavan pohtimiseen – käyn kysymässä suoraan asiantuntijoilta – naisilta itseltään! Ja kas kummaa, kun oli ”oikeeta asiaa” ei se lähestyminen loppupeleissä ollut niin vaikeaa, vaikka aluksi pelotti niin pirusti ja sanat takelteli.
Tällä mennään
Yleensä pyysin kohteliaasti (ei energeettisesti anteeksi pyydellen, vaan sopivan reippaalla ja aidolla otteella) lupaa tulla juttelemaan ja pyysin jeesiä näihin kysymyksiin vastaamisessa:
- Mikä on toiminut / ei toiminut keskustelun avauksessa ja lähestymisessä (julkisissa paikoissa – ei baareissa tai ravintoloissa)?
- Miten toivot sinua lähestyttävän?
- Oletko kokenut lähestymiset seksuaalisena häirintänä ja missä menee #metoo -raja?
- Onko sinua pyydetty spontaanisti treffeille?
- Bonus: tiedätkö itse, että olet kaunis?
Kerroin myös kirjoittavani blogin aiheesta.
Tässä kiteytettynä vastaukset:
- Toimii: kohteliaisuus, rohkeus ja aitous.
Ei toimi: väkisin keskeyttäminen ja liiallinen sinnikkyys.
Yllättävä löydös oli, että kauneuden kehuminen (varsinkin töissä) ei välttämättä toiminut tai saattoi kääntyä itseään vastaan. - Aikalailla samoja kuin ykköskohdassa – ylläri!
Se oli ihmeellistä, että moni ei osannut sanoa mitä toivoo ja että lähestymiset baari/yöelämä/känni -sektorin ulkopuolella olivat harvinaisia. - Suuri helpotus oli, ettei kukaan ollut kokenut varsinaista seksuaalista häirintää – jos jankkaamista ei otettu huomioon. Toki kontekstikin oli humalatilan ulkopuolella.
- Kyllä
- Tämä kysymys tarvitsee kaverikseen sopivan energian ja pilkkeen kummankin silmäkulmissa! Parhaimmillaan se tuo esiin naisen oman kokemuksen, omistajuuden ja kauneuden lukuisat sisäiset sekä ulkoiset vivahteet – pahimmillaan se vie tukevasti jorpakkoon. Kysymys aiheutti (ymmärrettävästi) hämmennystä, punastumista ja epävarmuutta. Parhaiten jäi mieleen vastaaja, joka huudahti: ”todellaki” ja hyppäsi innoissaan ilmaan!
Mitä jäi käteen?
Olin aluksi superinnoissani ”tutkimushankkeestani” ja tavoitteeni oli kesän aikana mennä juttelemaan 100 naiselle. Lähestyin yksittäisiä sekä 2-3 naisen ryhmiä ja ehdin käydä läpi kourallisen viehättäviä naisia, kunnes huomasin oman motivaationi nuupahtavan. Vastaukset olivat niin samankaltaisia, etten kokenut mielekkäänä jatkaa tämän enempää. Olin saanut riittävästi infoa ja loppupeleissä huomasin, että voin lähestyä naista muillakin tavoilla.
Prosessissa mulle tärkein oivallus itsestäni oli, että en niinkään pelännyt naisten kieltäytymisiä. Kuvittelin etukäteen, että ”hylätyksi tuleminen” – eli jos nainen ei olisikaan halunnut puhua mun kanssa, tms. – olisi ollut pahinta mitä olisi voinut sattua.
Pahin paikka oli ajanjakso (sekunneista minuutteihin – jopa tuntiin) ennen päätöstä mennä puhumaan. Monta kertaa en uskaltanut mennä juttelemaan. Mieli kehitti kaikenlaisia tulkintoja ja tarinoita naisesta ja kuvitteellisesta kohtaamisestamme. Itsemyötätuntotaidot tulivat tarpeeseen selvitäkseni rakkaudellisen kannustavasti niistä kerroista, kun jänistin. Sekin oli opettavaista hyväksyä, että aina ei jaksa, huvita, uskalla, tilanne tunnu sopivalta, tähdet ole kohillaan, tms. ja sekin on ok sekä inhimillistä.
Pahin paikka oli ajanjakso ennen päätöstä mennä puhumaan.
Rohkeus tehdä päätös
Kun päätös lähestymisestä on tehty, on loppu yllättävänkin helppoa. Tuntuu voimauttavalta huomata, että pelottavin asia ei loppupeleissä ole nainen ja kohtaaminen, vaan minä itse! Se mitä tunnen ja käyn läpi itsekseni ennen lähestymispäätöstä. Uskallanko kokea pelkoa ja epävarmuutta – no todellakin! Ei se sen kummempaa ole.
Päätöksen jälkeen jalat vaan vie naisen luokse ihan kuin olisin liukuhihnalla. Enää tarvitsee vaan avata suunsa. Lapsellisen helppoa niille, joille se on luontaista ja meille muille – treenaamisen jälkeen mahdollista.
Kohteliaisuutta, aitoutta ja rohkeutta kohtaamisiin!
P.S. Ennen kirjoituksen julkaisua halusin kysyä vielä kolmesta eri paikasta somessa, että mikä toimii ja ei toimi lähestymisissä. Kerron kyselyn tuloksista tämän blogin jatko-osassa.
